ylämäki alamäki..

illalla. rapujuhlat. kello on yhdeksän, olen edelleen kotona, en saanut kyytiä väärinymmärrysten jne vuoksi. odotin että mies soittaa/ laittaa viestin koska kerkeäisi viedä. laittoikin sitten jossainkohti viestin että "menee vielä aikaa". koitin laittaa äidille viestiä, ei vastannut. myöhästyin linja-autosta. sen jälkeen laitoin pikkusiskolle viestin, miehelle viestin ja äsken istuin eteisen lattialla hajareisin toinen kenkä jalassa enkä jaksanut nousta ylös. 
makasin ja tuijotin eteisen kattoa ja toivoin että imeytyisin jotenkin siihen lattiaan, lakkaisin olemasta. 

kun sitten huomasin miettiväni että miltä tuntuisi viiltää ranteet auki tai kaivaa kaapeista kaikki sinne jemmatut lääkkeet ja nukahtaa pois, raahauduin tähän sohvannurkalle. ehkä oli aikakin päivittää blogia, purkaa ajatuksia. näin pienestä se on kiinni. ylämäki-alamäki.

olimme eilen pikkusiskolla. minä ja mies. siskon kanssa otettiin vähän viiniä keittiössä ja juteltiin. juteltiin lapsuudesta, asioista mitkä on meille tänä päivänä ihan "normaaleja". puhuessa ja miehen kuunnellessa sekä katsellessa meitä, tajuttiin että eihän ole normaalia olla kokoajan varuillaan. varautua pahuuteen. 
vaan toisaalta, kuka sinua suojelee jos et sinä itse? kehenkään muuhun ei voi luottaa, sinä itse olet sinusta vastuussa. minä olen vastuussa minusta. minä aion suojella minua.

toivottavasti osaan suojella minua myös itseltäni.

-isosisko

"Ihan hyvää"

Isällä oli tapana soitella. Toisesta kaupungista, jossa asui. Isä soitteli ensin viikoittain. Sitten harvemmin.

Isä kysyi että "Mitä kuuluu, miten siellä menee?".
Vastasin aina vain; "Ihan hyvää, ei mitään ihmeellistä. Hyvin menee."


Ihan hyvää.


Mitä muuta olisin voinut sanoa?

Mieli teki huutaa puhelimeen että HAE MINUT POIS! En halua enää pelätä, vie minut pois täältä. Puhelun jälkeen olin aina vihainen että isä ei tajunnut. Isä ei tajunnut että minun on huono olla.


Vuosia olin vihainen isälle. Siitä että isä hylkäsi, lähti pois ja jätti. Ei rakastanut. Teini-iän lopulla oli helpointa ajatella että minulla ei koskaan ole ollut isää. Eikä ole ollutkaan. Vasta nyt aikuisiällä olen saanut isään jonkinasteisen kontaktin. Mutta silti minä olen isätön lapsi. Rakkaudeton lapsi.


Lapsuudestani en kuitenkaan isää syytä. En voi. Isä ei tiennyt. Koska minä en kertonut.


-Pikkusisko-

Syreenit.

Pihamme oli vehreä ja se tuoksui taivaalliselta. Ihmettelin miksi äiti ja Isäpuoli kirosivat niin kovaa sitä vehreää kaunista pihaa kun minä rakastin sitä yli kaiken. Ruohoa leikattiin todella harvoin, lupiinit ja voikukat kukkivat. Piha oli iso, täynnä koloja ja jännittäviä piilopaikkoja, mäkiä ja mutkia. Pihan rajasi jontka. Siksi me sitä kutsuimme, syvä pudotus puiseen ja ojaisaan, suureen notkelmaan. Pihan toiselta puolen meni polku joka jatkui syvälle notkelman uumeniin. Alunperin meillä alueen lapsilla ei sinne ollut lupaa mennä, mutta minua se houkutteli. Se näytti niin upealta. Täynnä parhaita mahdollisia piilopaikkoja: juurakoita, tiheää kasvillisuutta, vettä ja lehteviä puita.

Notkelman toisella laidalla oli omakotitaloja. Se oli yksi pakoreittini.

"Polkua pitkin alas notkelmaan 10metriä, puron yli ja muutama metri eteenpäin, vasemmalle 10metriä, hyppy kaatuneen puun yli ja sen juurien taakse piiloon, hetken hengähdys.

Tasaa hengitys ja kuuntele, seuraako se? Muista että olet tekemisissä metsästäjän kanssa. Kumpi sinä olet? Jänis vai metsästäjä? Kumpi sinä haluat olla?

Kaatuneen koivun juureen olin piilottanut ystäväsi isältä varastamani linkkuveitsen. Ota se, avaa se.

Katso oikealle. Missä talossa on valot? Jos on yö, ja vain yhdessä talossa on valot, älä mene sinne. Isäpuoli arvaa että menet juuri sinne. Jos on päivä ja jossain pihalla on ihmisiä, sekään ei ole hyvä valinta. Mene sinne minne vaistosi sinut käskee.

Nyt juokse! Pidä puukon terä alaspäin ja juokse. Kotona on pienin sisko ja äiti, heitä pitää suojella. Äkkiä nyt! Jokainen sekunti on tärkeä.

Vielä vähän! Olet ihan juuri pihalla. Koputa oveen ja pyydä apua, kerro mistä on kyse, mitä on tapahtunut, mistä tulet ja ketkä ovat vielä vaarassa. Ja toivo että oven avannut uskoo sinua ja toimii."

Kävin tämän suunnitelman ja reitin satoja kertoja läpi. Hereillä, unessa.

Joka kerta kun tulin kotipihalle ja violetit syreenit tuoksuivat, nautin. Ne symboloivat kesää, sitä parasta aikaa vuodessa kun minulla oli parhaat mahdollisuuden selvitä paeten.


-Pikkusisko-

unista.

näen usein unia. 

tätä unta enemmän kuin muita.

juoksen unessa valkoisen talon vieressä kulkevaa hiekkatietä. juoksen karkuun jotain uhkaa, en saa ihan selvää mikä se on. 

en ennenkuin se on juuri saamaisillaan minut kiinni. se on mies jolla on suden hampaat, pedon hymy. koetan lentää karkuun, mutta en pääse tarpeeksi korkealle. tuntuu että olen liian hidas, liian kömpelö. 

pääsen valkoiselle talolle, se on Koti ja Turva. kunhan pääsen sisälle niin kaikki on hyvin. 

kivirappuset ennen ulko-ovea, ovi on raollaan. kiiruhdan sisälle eteiseen, peto tulee perässä mutta nyt se raahautuu pitkin rappusia, vetää itseään käsillä eteenpäin. veri valuu sen irvistävästä suusta. 

ja minä katson vain jähmettyneenä. en voi liikkua, en saa ovea kiinni.

en ole kotona turvassa. 


-Isosisko

Tapa meidät.

Olin jo vuosikaudet ollut täysi mitättömyys ja riesa Isäpuolen kodissa. Hain turvapaikkaa elokuvista ja lehdistä. SinäMinä- lehdet ja Reginat olivat täynnä hyviä novelleja. Luin ja etsin erityisesti niitä mihin liittyi jokin pelastava enkeli.. tai ritari. Toivoin niin kovasti että joku minut pelastaisi.

Luin Harry Potter-kirjoja kuin totuutta. Odotin omaa kirjettäni. Toivoin ja lähes laskin sen varaan että kyllä se sieltä tulee. Samaistuin Harryyn täysin. Olin uskomattoman laiha, olin yläasteajan ollut paino- ja pituusseurannassa kuukausittain. Aliravitsemus. Pituuskasvuni pysähtyi. Selitimme sen geeneillä koska isäni suvunpuolikas on lyhyenläntää. En ollut mikään kaunotar; hiukseni olivat hiirenharmaat ja ohuet, silmät ylisuuret.

Sitten tuli se aika kun aloin lukemaan myös rankempaa kirjallisuutta. Tarinoita yön kulkijoista jotka valitsivat kodin jossa valot olivat juuri sammutettu ja joihin sitten tunkeutua ja surmata asukkaat, lapsista jotka äiti oli hukuttanut, äideistä ja syntymättömistä lapsista jotka isä oli potkinut hengiltä.. ja joskus nukkumaan mennessä minä toivoin että Isäpuoli tappaisi meidät kaikki. Että meistä tulisi myös osa niitä uutisia ja minun ei tarvitsisi enää pelätä ja odottaa. Kaikki merkit oli jo ilmassa. Isäpuolella oli aseita ja se hurja, hiljaisen tappajan luonne. Sellainen joista uutisissa naapurit ja ystävät sanovat että "ei olisi koskaan uskonut että hän tuollaiseen tekoon pystyisi".

Muistan kun tulin kerran kotiin ja Isäpuoli oli ollut metsällä. Kuistillamme roikkui kaksi veristä jäniksenraatoa. Isäpuoli tuli ulos juuri kun olin ottanut ensimmäisen askelman portaista, katsoi minuun ja nosti puukon ja sanoi "shhhhh".  Hiljaa.  Sitten hän löi jäniksenraatoa puukolla kuin demonstroidakseen minulle mitä hän pystyisi minulle tekemään.


-Pikkusisko-

Mielipiteitä.

Voiko pedofiili parantua? Mitä mieltä Te olette?









Anonyyminäkin saa kommentoida.

pohtimista part jotain.

illalla ja öisin sitä miettii näitä asioita. että täytyy kirjoittaa blogiin, purkaa ajatuksia. mutta aamun poistaessa pimeyden ja kadottaessa varjot nämä asiatkin peittyvät. päivällä niitä ei ole olemassa. 

viime yönä kuitenkin kirjoitin itselleni ylös, kännykkään talteen ajatuksia joita mielessä pyöri.

kirjoitan ne tähänkin, jotta muistaisin.

toisen tukeminen parisuhteessa. -"etkö vois vaan unohtaa noi jutut?"

se viimeinen kerta - mihin kaikki loppui. tai mistä toisenlainen helvetti alkoi.

rakastan. - rakkaus on ruma sana.

katuminen/anteeksipyyntö -tällä hyvä?

tuosta katumisesta. sain kuulla (taas) äidiltä ja tädiltä että isäpuoli katuu ja on hirvittävän pahoillaan. 

että kyllä se ymmärtää mitä teki. ymmärtääkö? mitä se ymmärtää? sen että se rikkoi lapsen luottamus-suhteen pirstaleiksi? sen että suuri osa minun aikuisen ikäni ongelmista johtui tasan tarkkaan siitä että hän ei voinut pitää itseään (ja näppejään) ruodussa? ymmärtääkö sen että toiseen ei kosketa ilman lupaa, sen että  pienen lapsen sormettaminen on väärin? 

kiva juttu. kivat sille. sittenhän kaikki onkin ihan okei ja hyvin, kerta Hän on nyt oivaltanut ja Ymmärtää että niin ei saa tehdä (koska siitä seuraa se että saattaa jäädä yksin?)

voin kyllä antaa anteeksi. mutta en unohda. enkä aio käyttäytyä niin että olisin unohtanut. 

-isosisko