Ansat ja pakoreitit

Kuplamuovia tai muroja lattialle, vyö ovenkahvaan ja tuoli oven eteen.

Tein ansoja, jotta kuulisin jos ovesta joku tulisi.

 Tyynyn alla, patjan alla ja huoneeni jokaisessa piilopaikassa oli ”aseita”. Aseita, jotta olisin valmis kun jotain tapahtuu.

Nukuin koiranunta läpi lapsuuden ja niin teen edelleenkin. Vieläkin silloin tällöin herään siihen että olen unissa kävellessäni laittamassa ansoja ovien ja ikkunoiden eteen.

Vaikka miten minä, 40 kiloinen pieni tyttö, voisin puolustautua jättiläistä vastaan? Minä päätin, että nokkeluudella.

Minulla oli monia ystäviä. Leikimme paljon ulkona, asuimmehan hyvin lähellä toisiamme. Kortteli oli kahdeksikon mallinen, ja suurin osa pihoista oli sellaisia joiden läpi pääsi polkuja pitkin seuraavalle pihalle. Tunsin ne pihat ja kadun mutkat vaikka silmät kiinni. Siihen lisättynä vielä pieni metsä jonka vieressä asuimme. Sinne rakensimme paljon majoja ja muita piilopaikkoja.

Muille lapsille se oli vain leikkiä. Minulle se oli sodankäyntiä. Valmistautumista tulevaan.

Minä usein mietin että jos jotain käy, niin mihin menen. Loppujen lopuksi minulla oli kymmeniä reittejä, riippuen siitä mikä uhka oli (isäpuoli aina totta kai, mutta juosten vai esim. aseen kanssa?) ja mistä uhka tuli (pakenisinko ikkunasta, olisinko pihalla kun jotain tapahtuisi, olisinko kellarissa, olisinko keittiössä.).

Kun leikimme hippaa, minä juoksin aina kovempaa kuin toiset. Kun leikimme korttelipoliisia, minä piilouduin aina parhaiten. Kädenväännöt poikien kanssa voitin aina, kuten myös tuijotuskisat ja vallitappelut. Taistelin aina apinanraivolla.

Opettajien ja muiden vanhempien mielestä se ei ollut oikeastaan outoa, olinhan minä vain hieman villi ja poikamainen tyttö.

Totuus on se, että minulla ei ollut vaihtoehtoa.

-Pikkusisko-

ennen kolmea.

Jos Pikkusisko jäi kotona vaille isä(puole)n rakkautta niin minä sain sitä liikaa. Ja väärällä tavalla.
Toiset riisuutuvat käydäkseen nukkumaan, minä puin päälle. Alushousut, välihousut, ja päälle vielä napillinen unihaalari. Sitten pyöritin itseni peiton sisälle, peiton saumakohta tiukasti patjaa päin. Vein myös äidiltäni paketin terveyssiteitä, keksin jossain kohti että jos isäpuoli luulee minulla olevan kuukautiset niin koskettelu jää vähäisemmäksi.
Valvoin sängyssäni, tuijotin yläpetiä ja kuuntelin siskon unituhinaa. Ja pelkäsin.
Kun kello oli kolme, saatoin jo vähän löysätä peittoa. Sitten kuuntelin yöradiota korvalappustereoilla ja nukahdin joskus aamunkoitossa linnunlauluun.

Peto kävi yleensä ennen kolmea.
Monesti olin kuitenkin nukahtanut, ja havahduin kosketukseen. Siihen että peittoa pyöritettiin päältä pois, sitten haalarin napit auki yksi kerrallaan.
En uskaltanut sanoa mitään, esitin nukkuvaa. Koitin "unissani" kääntyä pois, mutta suuret kädet löysivät aina tiensä sinne minne ei olisi saanut. Ja se suu, joka päivisin nauroi kovaa ja kertoi hassuja juttuja, lipoi yöllä minun rintaani.

Enkä tapellut enää Pikkusiskon kanssa yläpedistä, sisko sai nukkua siellä joka yö.

Turvassa pedolta.

-Isosisko

minun vika

Isi siis lähti- ja isäpuoli saapui.

Äiti toi miehen näytille, piileskelin nurkan takana ja olin vähän kummissani. Kauhean pitkä mies, jättiläinen.
Uskalsin tervehtimään, ("tervehdi aina vanhempia ihmisiä reippaasti ja kättele ja sano päivää") ja kohta jo pelleilin. Hassuttelin ja sain miehen nauramaan. mieskin pelleili ja nauratti minua, ja äiti hymyili onnellisena. Ajatteli varmaan että miten kivasti kaikki sitten kääntyikin taas hyväksi.

Ei siihen kauaa mennyt. Siihen että luotin ja rakastin, olin iloinen että oli toinenkin "isi". Tämä jaksoi pelleillä ja hassutella, otti reppuselkään ja hyppyytti polvella. Oli turvallinen syli johon käpertyä.

Muutettiin ensin paritaloon kaupungin toiselle puolelle ja sitten äiti ja isäpuoli etsivät (ja löysivät) remontoitavan omakotitalon. Oli kurja vaihtaa koulua, mutta sain uusia kavereita.

Paritalossa asuessa huomasin isäpuolessa jonkunlaista muutosta, jotain omituista tyynen pinnan alla. Lasittuneet silmät, tuijottava katse joka tuntui porautuvan läpi. Ihmeellistä liikettä minun ollessa sylissä. Jälkeenpäin tajuaa, mutta ei silti ymmärrä. ei tarvitsekaan.

Omakotitalo oli siinä kunnossa että saatettiin muuttaa siihen. Siinä oli monta huonetta mutta nukuttiin kaikki samassa huoneessa. minä ja sisko kerrossängyssä, aikuiset lattialla patjoilla.
Tapeltiin Pikkusiskon kanssa että kumpi sai nukkua yläpedissä, ja vaihdeltiinkin välillä paikkoja.

Kunnes eräänä yönä siskon nukkuessa yläpedissä, heräsin johonkin, ääneen ehkä. Kurkistin sängyn laidan yli ja näin isäpuolen tekevän itselleen jotain omituista. Hän makasi selällään alasti ja hyväili itseään.
Ja minä? Minä kurkotin alaspäin.. ja kosketin.

ja siksi kaikki mitä sen jälkeen tapahtui, oli minun oma syyni. Minun vikani.

-isosisko