"Äiti.
En muista miten se edellinen kirje alkoi mutta tässä on pohjimmiltaan kyse samoista asioista.
En aio toista niitä asioita tähän mitä silloin kerroin, sinä muistat ne kyllä.
Minä en ymmärrä sinua.
En ymmärrä miten voit kaveerata sen ihmisen kanssa, viettää aikaa ja "leikkiä kotia".
En tiedä oletko antanut anteeksi, unohtanut vaiko vain työntänyt ne asiat pois mielestä.
Ne tapahtui silti. Se ihminen ei pettänyt sinua toisen aikuisen naisen kanssa vaan se ihminen teki väärin ja pahoja asioita LAPSELLE jonka ei pitäisi semmoisista asioista tietää vielä moneen vuoteen. LAPSELLE joka aikanaan opettelisi niitä asioita jonkun ihanan oman ikäisensä pojan kanssa. Ei vielä silloin, eikä varsinkaan oman ISÄPUOLENSA tahdosta ja halusta.
Se lapsi olin minä, äiti.
Nyt jo aikuinen nainen, mutta se lapsi on minussa edelleen, rikottuna ja satutettuna.
Minä en ymmärrä, mutta en aio sanoa sinulle kenen kanssa olla tai ei olla, siihen minulla ei ole oikeuttakaan. Mutta siihen on, että kerron jos tuntuu pahalta. Nyt tuntuu. Sattuu. Oksettaa.
Minä ymmärrän että teillä on myös yksi yhteinen lapsi. Tuokin lapsi on silti jo aikuinen eikä tarvitse teitä enää yhdessä vanhempina. Sinun ei ole pakko olla sen ihmisen kanssa tekemisissä, joten nähtävästi olet sitä omasta halustasi. Vuosi vuodelta enemmän.
Ole, jos itse haluat.
Mutta älä tuo sitä ihmistä minun elämääni, missään määrin."
-Isosisko
