voi hyvä jumala että ahdistaa. olen tämän päivän ihmetellyt rintakipua, koskee tuohon rintalastaan..puristaa, painaa. vaikea hengittää. nyt vasta, illantullen yhdistin sen ahdistukseen. (tai niin ainakin luulen..) henkinen kipu menee fyysiseksi kun en muuten ymmärrä? silmätkin läikkyvät yli, vaikkei edes itketä.
itsetuhoisia ajatuksia. tavallaan.. oikeammin haluaisin vain lakata olemasta.. tai ehkä ennemmin ajattelen jo, että jospa tässä ei olekaan kaikki? että jos tämä elämä loppuu, niin ehkä toinen alkaa..? ja sitten huomaan ajattelevani että mitä jos ei alakaan.. enkä välitä. pimeyskin tuntuu ihan hyvältä ajatukselta, pimeys ja tunnottomuus. se ettei ole mitään.
älä huoli, pikkusisko. en mie siuta kuitenkaan jätä. kunhan saan tän taas ulos itestäni ni sit taas mennään ja hymyillään. oot rakas. <3
-Isosisko
